maanantai 29. lokakuuta 2012

Leikkauksen jälkeen ->

Heräsin aivan epätodelliseen oloon. Olin niin lääkityksen "vallassa", että järki jätti moneen kertaan.
Se kipu tuntui aivan käsittämättömältä. Olin lukenut jostain keskustelupalstalta, että leikkauksen jälkeinen kipu tuntui siltä kuin "olisi ollut rekka rinnan päällä". Oma kipuni tuntui (omasta mielestäni) pahemmalta. Pahin tunne oli se, kun yritin hengittää niin tuntui etten saanut henkeä. Ahdisti aivan suunnattoman paljon. Leikkauspöydällä makaamisesta oli noin viisi (?) tuntia aikaa. Ajantaju oli myös kateissa, joten varmaksi en voi sanoa näitä aikoja :) Kysyin hoitajalta vain: "Menikö leikkaus hyvin" ja sain vastaukseksi, että kaikki on hyvin. Tästä tiedosta rauhoituin, jonka jälkeen sain lisää lääkettä ja nukahdin.
Iltaan asti aika meni nukkuen ja lääkkeitä syöden. Kivut olivat aivan järkyttävät. Lääkäri kävi muutamaan otteeseen puhumassa leikkauksesta ym. Ei muistikuvaa :)
Illalla hoitaja tuli tuomaan minulle happiviikset, koska hengitin niin huonosti. Olin kasvoiltani todella punainen ja hoitaja olikin kokoajan viemässä minulta peittoa, kun luuli että minulla oli kuuma. Oikeasti minulla oli hyvä olo ja alkoi myös ärsyttää, koska hoitaja ei uskonut minua. Punaisuuden syytä en vieläkään tiedä.
Yritin kerran käydä vessassa, mutta ei tullut mitään kun alkoi pyörryttää.

Vierailuaikana poikaystäväni tuli käymään, joka on ainut ihminen kenelle olen leikkauksesta kertonut. Siitä tuli hyvä ja turvallinen olo. Siihen asti kaikki oli ollut jotenkin epätodellista, mutta kun sain hänet viereeni niin tuntui, että kaikesta tuli todellista :) (Kyllä, olin todella lääkkeissä:)
Yö sujui hyvin, taaskin nukkuen ja lääkkeitä syöden. Ainut mikä harmitti oli tyly yöhoitaja. Muut hoitajat olivat ihania.

Aamulla kävin vessassa ja se sujui yllättävän hyvin. Paljon hoitaja minua joutui auttamaan sängystä ylös, mutta muuten hoidin tarpeeni itse.
Tämän jälkeen sain todella hyvän aamupalan, joka oli paras sairaalassa saamani aamupala. Lääkäri tuli kotiuttamaan minut, jonka jälkeen alkoi kotimatka. Poikaystäväni haki lääkkeet puolestani ja oli laittanut autonpenkin puolittain makaamaan. Suurempia kipuja ei kotimatkalla ollut ja pahoinvointilääkkeet auttoivat.

Olen tosiaan paljon lukenut keskustelupalstoja, mutta ikinä en ole törmännyt sellaiseen että dreenit jätetään paikalleen ja otetaan kotiin mukaan. Noh, tulipahan tämäkin sitten koettua. Leikkaus oli torstaina- kotiin perjantaina- poistattamaan dreenit lauantaina. Se oli suuri helpotus, koska tuntui että ne myös osaltaan tuottivat suurta kipua.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Leikkauspäivä

Leikkauspäivä tuli ja minun käskettiin tulla heti aamusta sairaalaan. Olin onnistunut kaiken jännityksen säilyttämään leikkauspäivälle. En muista koska viimeksi olisin niin kovin jännittänyt.
Kuulin sitten omani nimeni huudettavan ja mukava hoitaja ohjasi minut pukuhuoneeseen, jossa vaihdoin ylle sairaalan vaatteet. Vieläkin naurattaa kuinka kauan meni aikaa siihen, että sain napitettua sairaalan paidan kiinni :D
Lääkäri odotti minua käytävässä ja lähdimme heti tekemään piirrustuksia ja mitattiin kaikki vielä varmuuden vuoksi. Lääkäri joutui auttamaan minua paidan kanssa, koska muuten olisi mennyt ikuisuus napittamiseen.

Seuraavaksi pääsin moikkaamaan hoitajia ja minulle annettiin esilääkitys. Sen jälkeen kuulin kun toinen hoitajista sanoi: "Noniin, sitten lähdetään leikkaussaliin". Olin aivan järkyttynyt, että KÄVELIN ITSE leikkauspöydälle :D Luulin että esilääkityksen annetaan vaikuttaa hetken, että olisin ehtinyt hieman rauhoittua!
Pääsin kuitenkin lämpimälle pöydälle makaamaan ja johan juttu luisti. Niin paniikissa olin että pölisin kuin papupata. Hoitajat olivat uskomattoman ihania ja puhelivat kaikkea kanssani, että rauhoittuisin.
Muistan siitä tilanteesta enää sen, kun anestesialääkäri sanoi, että kohta alkaa väsyttää, johon totesin vaan että: "noniin näkyy". Sitten nukahdin..


keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Konsultaatio

Konsultaatio päivä tuli ja olin ihan paineissa koko päivän. Monta kertaa töissäkin meinasin sanoa työkavereille jotain, mutta pystyin onneksi pitämään kielen kurissa.
Kun kuulin lääkärin sanovan nimeni, tuli niin omituinen olo "olen ihan oikeasti tekemässä tätä".

Kirurgi oli mukava mies, selitti kaikki tarkasti ja käytiin läpi kaikki riskit ja muut mitä leikkauksessa on. Yllätyin siitä, kuinka PALJON negatiivisia asioita kävimme läpi. Yhdessä vaiheessa tuli jopa sellainen olo, että tämä kirurgi ei halua että otan silikoneja, niin paljon hän puhuu negatiivisia asioita.
Sitten kun taas palasin järkevään ajatteluun, niin ymmärsin että heidän on pakko kertoa kaikki nämä niin, että asiakas/potilas ymmärtää ne. Olin kuitenkin niin kauan asiaa miettinyt, ja olin myöskin niin paljon asiasta ottanut selvää (myöskin niistä huonoista puolista), että halusin leikkaukseen.
Kirurgi antoi kolme vaihtoehtoa: 320cc, 370cc tai 410cc. En osannut sanoa lääkärille muuta kuin sen, että 320cc on poissuljettu vaihtoehto. Jäin siis painimaan kahden koon välillä, 370cc ja 410cc.
Konsultaatiosta jäi hyvä mieli. Seuraavana päivänä jo hoitaja soitti ja sovittiin leikkausaika. Varauduin siihen, että joudun odottamaan pitkään ennen leikkauspöydälle pääsyä. No en joutunut, kun leikkaus sovittiin jo kahden viikon päähän.

tiistai 2. lokakuuta 2012

And it all began with...

Olen 24 -vuotias nainen, joka on 16 -vuotiaasta asti halunnut silikonit. Olen kuitenkin todella sarkastinen ihminen, jonka vuoksi blogini nimikin on "Silicon Valley".
Itse olen jo leikkauksessa käynyt, mutta halusin silti aloittaa kaiken alusta...

Tosiaan 17 -vuotiaana se iski ensimmäisen kerran. Ilmoitin äidilleni että haluan silikonit. Vastauksen voitte kaikki arvata: "Et ole tosissasi, kyllä ne vielä siitä kasvaa". Aloin jo silloin keräämään tietoa leikkauksista ja mahdollisista kustannuksista. Silloin alkoi myös säästäminen leikkaukseen. Ennen leikkausta aloin myös etsimään blogeja rintojen suurennusleikkauksista. Pettymykseni oli suuri, kun eipä niitä kauheasti tuntunut löytyvän. Se on yksi syy miksi itse halusin blogi aiheesta lähteä kirjoittamaan.
Nyt 24 -vuotiaana tajusin siirtäessäni rahaa säästötililleni, että "ei voi olla totta, minulla on rahat kasassa".
Melkeinpä samalta istumalta soitin itselleni konsultaatioajan.
Sain ajan noin viikon päähän. Jännitys oli aiiiiivan järkyttävä jo konsultaatioon menosta.
Seuraavassa kirjoituksessa ollaan konsultaatiossa.