tiistai 27. marraskuuta 2012
Hei te muutamat lukijat :)
Olisi kiva kuulla teidän leikkauskertomuksia ja kommentteja asiaan. Tai ihan vain yleistä mietintää silikoneista?? :)
maanantai 19. marraskuuta 2012
Alan olla taas oma itseni :)
Itselleni vaikeinta oli kuukauden liikuntakielto. Lemmikit sai onneksi hyvän lenkkeilykaverin oman parantumiseni ajaksi.
Kaksi isokokoista koiraa, jotka vetävät + rintojen suurennusleikkaus = ei niin hyvä yhdistelmä. Kun liikuntakielto loppui, otin silti lenkillä todella varovasti. En halunnut minkään menevän pieleen, kun olin niin varman päälle ottanut liikunnan ja kaiken suhteen. Lenkillä ollessamme kuitenkin toinen koirista päätti hypätä isokokoisen ojan yli... *AAUUUUUTSSSS* Tuntui että koko rintalihas olisi revennyt. Noh, ei kuitenkaan mutta aivan kamala kipu. Piti kääntyä takaisin noin kilometrin jälkeen. Illan lepäilyn jälkeen tuntui jo paremmalta.
Mitä enemmän aikaa leikkauksesta on, sitä paremmalta tuntuu. (luonnollisesti :)
Rintaliivit jotka ostin juhliin, eivät sovi enää. Rintani ovat laskeutuneet vielä paljon siitä ja ovat myös hieman eri muotoiset. Sen vuoksi en kaikki rahojani näihin "ensimmäisiin liiveihin" laittanutkaan, kun tiesin että mahdollisesti ne joutaa roskikseen yhden käytön jälkeen :)
Nyt ollaankin aika pitkälti ajantasalla :)
Leikkauksesta on kaksi kuukautta ja olin tarkistuskäynnillä viime viikolla. Arvet parantuneet hyvin ja lääkäri oli tyytyväinen lopputulokseen, koska minäkin olin :) Toinen rinta tulee kuulemma laskemaan vielä. Itse en huomannut eroa rintojeni välillä, mutta uskon lääkäriä kyllä :D
Kaikista kamalinta tarkistuskäynnissä oli, kun lääkäri näytti "ennen" -kuvia. Olin hieman häpeissäni ja sanoinkin: "Onko NOI mun?????" Pieni vilkaisu peiliin ja tuli parempi mieli :) "Ei ole enää"
Eilen nukuin ensimmäistä kertaa mahallani, ILMAN KIPUJA!!! Se oli i-h-a-n-a-a, koska ennen leikkausta nukuin aina mahallani.
Näin kylläkin painajaista että silikonit löytyivät aamulla kainalosta, joten ihan varmuuden vuoksi vielä käännyin selälleni ;)
En tiedä paljonko enää bloggailen, kun alkaa olla paraneminen tässä, eikä enää oikein uutta kerrottavaa ole. Alan nautti täysin rinnoin, kaikesta :)
Voi kyllä olla että kirjoittelenkin vielä. Minulle saa koska vaan laittaa kysymyksiä: joko kommentteihin tai osoitteeseen saratastic1988@gmail.com :)

keskiviikko 7. marraskuuta 2012
Paraneminen etenee
Kuumeeseen ja muuhun sairasteluun epäiltiin, että haavat ovat tulehtuneet. Kävin paikallisessa lääkärikeskuksessa näyttämässä arpia ja lääkäri kertoi että siistit ovat, eikä ole tulehduksen merkkejä.
Sairaslomalla aika meni nopeasti ja päivät alkoivat mennä helpommin ja vähemmillä kivuilla. Sängystä nousu teki edelleen todella kipeää.
Lääkäri soitti sairasloman lopulla ja kyseli kuulumisia. Kaikki oli nyt paremmin, joten lisää sairaslomaa ei tarvinnut kirjoittaa. Kyselin myös tuosta sängystä nousemisesta, niin sekin sai selityksen. Vaikka sitä kuinka paljon kerää tietoa ja luulee tietävänsä vastauksen, niin oli mukava kuitenkin saada varmuus lääkäriltä.
Kun kuumeesta pääsin, niin on paraneminen minusta vasta alkanut kunnolla. Leikkauksesta oli aikaa noin kaksi viikkoa, kun näin siskoni (hän on aivan mahdoton halailija) ja nytkin kun näimme hän halasi minua kovin. (en ole hänelle kertonut leikkauksesta) En siinä sitten pystynyt mitenkään päin olemaan vaan parahdin kivusta ja menin kauemmas. Tilanne kuitattiin kuitenkin huumorilla "aiai ku puristit kovaa".. *hehe*
Leikkauksesta oli kulunut noin kolme viikkoa ja piti alkaa valmistautua juhliin jotka olivat "kuukausi leikkauksesta" -päivänä. Menin siis töiden jälkeen kaupungille etsimään itselleni rintaliivejä, joissa ei ollut olkaimia tai saisi ne edes pois. Se oli tuskastuttavaa, kun tuntui että pienikin liike sattui arpiin suunnattomasti. Mekkoni oli "tuubimainen", joten vähän jännitti kuinka ylhäällä rinnat vielä siinä vaiheessa ovat...
Juhlat menivät hyvin, vaikka välillä rintaliivit painoivat arpia ja niitä piti käydä vessassa korjailemassa. Rinnat eivät olleet enää niin ylhäällä, kuin kuvittelin mutta mielestäni silti aika näkyvästi. Ketään ei kuitenkaan mitään sanonut, koska ennen leikkausta olen topannut itseni. Sekin on sellainen asia mikä hävettää nyt..

torstai 1. marraskuuta 2012
Kipuja kipujen perään.
Dreenien poisto oli ja meni. Siellä meni kaikki hyvin. Kaikkein eniten sattui teippien poisto. Ihan tosissaan kannattaa ajella kaikki ihokarvat rintojen ympäriltä, niin ehkä välttyy sellaiselta 'kivulta' mikä itselläni oli!
Olen myös ajatellut aina, että itselläni on korkea kipukynnys, mutta ainakin tämän kokemuksen perusteella olin väärässä.
Lauantaina oli toinen leikkauksen jälkeinen päivä. Olin tosiaan niin kipeä, että kun kävin vessassa, niin poikaystäväni joutui laskemaan housuni ja joutui muutenkin tekemään kaiken.
Jännitin jo hieman tulevaa, koska minulle oli kirjoitettu sairaslomaa vain keskiviikkoon asti. Joten alle viikko leikkauksesta ja minun pitäisi olla työkunnossa?? APUA.
Sunnuntaina oloni alkoi olla hieman heikko.Kokeilin kuumetta ja hupsis, kun olikin kertynyt kuumetta jo yli 38 asteen. Minulla oli edelleen antibioottikuuri ja särkylääkkeet, mutta silti tuntui että kuume vain nousi. Soitin lääkäriä avustaneelle hoitajalle ja hän kertoi, että pitää lepäillä vaan rauhassa.
Maanantaina alkoi olla jo sellainen olo, että kyllä tästä selvitään vielä joskus. Sain jopa laskettua itse housuni vessassa, jee :) Yön jälkeen oli inhottava nousta, koska yöllä rinnat tuntuivat kipeytyvän makuuasennossa.
Keskiviikkona olikin aikamoinen, kun piti lähteä töihin. Lähdin jo hyvissä ajoin ajamaan, jotta sain rauhassa ajella. Otin kaikki särkylääkkeet mukaan, että kestäisin koko päivän. Työni on rauhallista, joten rasitusta ei töissä tullut. Silti töiden jälkeen olin ihan loppu ja halusin vain lepäämään.
Torstaina lähdin taas töihin ja ehdin olla siellä hyvin vähän aikaa, kun lääkäri soitti ja kyseli vointiani. Kerroin olevani töissä toista päivää. Sen kuultuaan lääkäri passitti minut heti takaisin sairaslomalle, (loppuviikko+koko ensi viikko) koska kuume tässä kohtaa ei ollut hyvä juttu. Aloin jo maalaamaan piruja seinille, kun mietin sitä että implantit pitäisi poistaa ym.
Elämäni ei ole aina ollut helpoimmasta päästä, enkä sitä tässäkään ala vuodattamaan, mutta tuli tässä kohtaa sellainen olo että: miksi tämä ns. perusleikkauskaan ei minulla voinut mennä helposti...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)