Kevät tulee kovaa vauhtia <3
Ja otsikkoa on näköjään mahdoton lisätä parhaillaan.... :)
Vaikka sanoin etten aio kirjoitella enää, kun kaikki asiat on saatu jo kerrottua niin silti, olen jäänyt tähän blogiin hieman koukkuun :)
Kerroin yhdelle kaverilleni, että kävin ottamassa silikonit viime syksynä. Hän ei uskonut ennenkuin näytin arvet. Hän sanoi että ei olisi ikinä kuvitellut, että silikonit voivat näyttää noin luonnollisilta. Uskon hänen sanaansa, koska hän on suorasanaisin ihminen kenet tunnen. Hän ei säästele sanoja, jos on jotain mieltä.
Jännitti ihan kamalasti mitä hän sanoo, mutta ei hän ollut oikein mitään mieltä. Sanoi että jos minulla on parempi olo, niin hyvä ja hyvännäköiset on ;)
Minulla on paljon parempi olo itseni suhteen nyt, kun on jotain mitä naisella kuuluu olla. Tiedän että tuo on aika pinnallisesti ajateltu, mutta on siinä paljon muutakin. Itse ajattelen sen niin, että jos en johonkin asiaan ole tyytyväinen, niin miksen korjaisi sitä? Rahaa siihen meni, mutta olen niin tyytyväinen ja vapautuneempi nyt! :)
Tässä kuussa on paljon kaikkea menoa ja en malta odottaa, että pääsen täydentämään vaatekaappiani uusilla, ihanilla kevät-/kesävaatteilla :) Enkä malta odottaa sitä kesää <3 Olen kyllä niin kesä ihminen!!
Yllätyin ihan suunnattomasti, kun katsoin blogin lukijatilastoja. Aika monta ihmistä jo on löytänyt blogini.
Olisi mukavaa saada teiltä enemmän palautetta ja keskustelua aikaiseksi :)
Torstai on toivoa täynnä! <3
Ihanaa kesän odotusta kaikille!!! :) <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti